KAIMÅ joella 2025

Teksti: Jenni Granroth
Kuvat: Kaimå joella kuvapankki

Partiolaiset näkyivät Porvoonjoen varressa ja kaupungin kaduilla lauantaina 26.4. Partioviikon huipentumassa, KAIMÅ joella 2025 partiotaitokilpailussa ratkottiin tehtäviä kevätauringon lämmössä ja merituulen puhaltaessa. Kolmen porvoolaisen lippukunnan tekijätiimin kuukausien työ tuli näkyväksi, kun kymmenen vierailevaa lippukuntaa mittelöivät kaupunkikisaradalla.

KAIMÅ joella kilpailu alkoi juhlavasti lippukulkueella ja jatkui joukkueiden
nikkaroidessa karkkikoneen aloitustehtävässä. Päivän mittaan kaksikymmentä
vartiota tarpojia, vaeltajia tai aikuisia suunnisti rastipisteeltä toiselle. Rasteilla
testattiin partiotaitoja monipuolisilla tehtävillä. Vartioiden tehtävänä oli esimerkiksi
tehdä solmuja, arvioida painolastin määrä, tehdä Å-jokiajelu sup-laudalla, arvailla
porvoolaisia musiikin tekijöitä kappaleiden perusteella, estää öljyvuoto ja suorittaa
vesilinnun pesu, valmistaa ruokaa trangialla, tutkia Runebergin kotia ja runoja ja
syödä lakua!


Kilpailun viimeinen rasti suoritettiin kisakeskuksella, jossa keittiön väki tarjosi ruokaa väsyneille ja nälkäisille kilpailijoille. Kisakeskuksessa tunnelma tiivistyi iltaa kohden, tulostoimiston julkaistua väliaikatietoja sijoittumisesta. Odotettua yöosuutta ei sarjan vartioiden vähyyden vuoksi järjestetty, joten kilpailupäivä huipentui palkintojen jakoon. Sarjavoittajat lähtivät kotimatkaan palkintokirves mukanaan. Pääsääntöisesti kilpailijoitten mukaan päivä oli kiva ja oli ollut hauskaa. Vaikka aina ei mennyt toiveitten mukaan, löytyi joka vartiolle jotakin mieleistä, uuden oppimista tai onnistumista.


Samoin tekijälippukuntien; Porvoon Polunlöytäjien, Tolkkisten Eräkettujen ja
Meripartio Porvoon Pookin väelle päivä oli antoisa. Upeaa oli saada Uudenmaan
piirin kevätkilpailut järjestettyä yhdessä! Tekijät oppivat järjestämään
osallistujaikäkausien partio-ohjelmaan perustuvan ja partion kasvatustavoitteita
tukevan kaupunkikilpailun. Järjestäjät saivat omat vahvuutensa ja osaamisensa
käyttöön lippukuntarajat ylittävissä kokoonpanoissa, toimimalla erilaisissa pesteissä.
Järjestävien tahojen partiolaisten mielestä oli kivaa tehdä erilaisia asioita. Vanhan
kaupungin kujilla ja muualla kotikaupunkimiljöössä vietetty päivä ulkona oli
mieluinen. Kännykän sijaan oli kivaa olla oikeasti kavereitten kanssa! Kilpailuissa
näkyikin niin osallistujien kuin järjestäjien taholla partiohenki.


KAIMÅ joella tarjosi herkkuja Porvoon mitalla ja jälkipelit Porvoo-korteilla! Sponsorit ja yhteistyökumppanit auttoivat toimittamalla kilpailuihin ruokatarvikkeita, palkintoja, rastisisältöä ja toimintamahdollisuuksia.
Kiitos:
Brunberg (brunberg.fi)
Hamarikupla (hamarikupla.com)
Maku Laku (makulaku.fi)
Niko Laurila Visuals (nikolaurila.fi)
Porvoon Peruna (porvoonperuna.fi)

Kaikki mukaan seuraaviin partiotaitokilpailuihin!
Innokkaalla osallistumisella mahdollistetaan myös yösarjojen toteutuminen. Saat varmasti ikimuistoisen kokemuksen partiokavereiden kanssa!